Mond Tanz

Koreografian on kirjoittanut Ilari Kajaste loppukesästä 2007. Se on kirjoitettu Blackmore's Night -yhtyeen kappaleeseen "Mond Tanz" (tai tarkkaan ottaen tuon kappaleen "alkusoiton" jälkeiseen osaan), joka löytyy heidän levyltään "Shadow of the Moon".

Tanssimuodostelmana on yksi pari. Alkuasetelmassa pari seisoo vastakkain, jonkin verran etäällä toisistaan. Miehellä on vasen kylki kohti yleisöä/presencea, naisella oikea.

Tanssi ei kokonaisuutena edes yritä muistuttaa mitään tiettyä historiallisten tanssien tyylilajia. Siihen on poimittu askelikkoja ja kuvioita useammastakin eri tyylistä, paikoin niitä jopa ristiinkin yhdistellen. Edustettuina ovat niin 1400-luvun puolivälin kuin 1500-luvun lopunkin italialaiset tanssit, 1600-luvun puolivälin englantilaiset "maalaistanssit" sekä 1700-luvun alkuvuosien solatanssitkin.

Allaolevassa kuvauksessa on taulukoitu musiikin tahtien lukumäärä, askelten ja/tai kuvion tyylilaji, askeleet/kuvio, ja miten kyseiset askeleet tai kuvio tulisi tanssia.

1. säkeistö
4 15i 4 passi gravi alkaen vasemmalla, kohti paria, päätyen parin eteen
4 15i 4 passi gravi vierekkäin, kohti presencea/yleisöä, ei pidetä kädestä
2 15i 2 continenze vasemmalle ja oikealle, parin kanssa vastakkain
2 15i 2 passi puntati eteenpäin ja taaksepäin, parin kanssa vastakkain
1.5 ecd honour parille
2. säkeistö
1 ecd
15i
turn single
continenza
mies: vasemmalla doublella pyörähdys ympäri vastapäivään
nainen: continenza vasemmalle
1 ecd change places oikea double, paikanvaihto myötäpäivään, oikeat kämmenet yhdessä kasvojen korkeudella
2 ecd turn partner 8 askelta, parin kanssa ympäri vastapäivään, vasemmat kämmenet yhdessä kasvojen korkeudella
1 ecd
15i
turn single
continenza
nainen: oikealla doublella pyörähdys ympäri myötäpäivään
mies: continenza oikealle
1 ecd change places vasen double, paikanvaihto vastapäivään, vasemmat kämmenet yhdessä kasvojen korkeudella
2 ecd turn partner 8 askelta, parin kanssa ympäri myötäpäivään, oikeat kämmenet yhdessä kasvojen korkeudella
2 sola cast-off 8 askelta, kaarretaan alhaalta ylöspäin ("cast up"), päädytään vastakkain
2 sola do-si-do vasemman kautta
1.5 ecd honour parille, mies ojentaa kätensä naiselle, käännytään tavalliseen tanssiasentoon
3. säkeistö
1 15i continenza mies oikealle, nainen vasemmalle ("lähelle")
1 15i continenza mies vasemmalle, nainen oikealle ("kauas")
1 15i 4 passi presti paikanvaihto: mies siirtyy sivuttain, nainen kiertää vastapäivään miehen edestä päätyen kasvot tanssisuuntaan
1 15i continenza mies vasemmalle, nainen oikealle ("lähelle")
1 15i continenza mies oikealle, nainen vasemmalle ("kauas")
1 15i 4 passi presti paikanvaihto: mies siirtyy sivuttain, nainen kiertää vastapäivään miehen käden alta ja takaa päätyen kasvot tanssisuuntaan
2 sola cast-off 8 askelta, kaarretaan alhaalta ylöspäin ("cast up"), päädytään vastakkain
1.5 ecd honour parille
4. säkeistö
2 ecd siding vasemmalle, taputus parin vierellä
2 sola do-si-do vasemman kautta, taputus selikkäin
2 ecd siding oikealle, taputus parin vierellä
2 sola do-si-do oikean kautta, taputus selikkäin
2 sola cast-off 8 askelta, kaarretaan alhaalta ylöspäin ("cast up"), päädytään hieman etäämmälle parista
1 ecd double parin luokse, taputus parin käsille
1 ecd double mies tanssii poispäin
1 ecd double nainen tanssii poispäin
2 ecd turn single 8 askelta isossa kaaressa myötäpäivään, päädytään lopulta kasvokkain kauas parista
0.5 15i meza riverenza parille
5. säkeistö
2 14i 2 saltarelli kohti paria, päädytään parin vierelle vasemmalle puolelle
2 14i 2 saltarelli isossa kaaressa vastapäivään, päädytään omille paikoille vastakkain
2 14i 2 saltarelli arming vasemmalle
2 14i 2 saltarelli arming oikealle
1.5 ecd honour parille
6. säkeistö
1 ecd turn single vasemmalla doublella pyörähdys ympäri vastapäivään
1 ecd change places oikea double, paikanvaihto myötäpäivään, molemmista käsistä kiinni
2 ecd turn partner 8 askelta, parin kanssa ympäri vastapäivään, molemmista käsistä kiinni
1 ecd turn single oikealla doublella pyörähdys ympäri myötäpäivään
1 ecd change places vasen double, paikanvaihto vastapäivään, molemmista käsistä kiinni
2 ecd turn partner 8 askelta, parin kanssa ympäri myötäpäivään, molemmista käsistä kiinni
2 sola cast-off 8 askelta, kaarretaan alhaalta ylöspäin ("cast up"), päädytään parin eteen kasvokkain
0.5 15i ripresa vasemmalle, hieman poispäin parista, oikea kylki kohti paria
0.5 15i continenza oikealle, lähes pariin kiinni katsoen paria silmiin, hidastus
1 14i riverenza parille, kasvokkain, molemmista käsistä kiinni