Pöytäkirja Internet-käyttäjät ikuisesti - IKI ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin helmikuun 19:n päivänä alkaen kello 18 Espoossa Koulutuskeskus Dipolin salissa 4A.
Läsnä olivat: Tero Kivinen
Heti alussa yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Aronsson pyysi että vaikka
toimintaamme kuuluukin sähköisen viestinnän edistäminen, niin
voisimme sopia, että tämän kokouksen ajaksi sammuttettaisiin kännykät
tai laitetaan ne ainakin äänettömäksi kokouksen ajaksi.
1§ Kokouksen avaus.
Hannu Aronsson avasi kokouksen kello 18:13.
2§ Kokouksen järjestäytyminen
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Lasse Sundström Timo Rinteen
ehdotuksesta. Sihteeriksi valittiin Tero Kivinen Hannu Aronssonin
ehdotuksesta. Timo Rinne ehdotti pöytäkirjan tarkastajiksi Juha
Auteroa ja Pekka Järveläistä, jotka toimivat myös ääntenlaskijoina.
Heidät valittiin tehtäviinsä.
3§ Laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Sääntöjen mukaan kokous pitää kutsua koolle 7 vuorokautta ennen
kokousta yhdistyksen ilmoitustaululla olevalla kutsulla sekä
yhdistyksen sähköiselle postituslistalle lähetetyllä viestillä. Kutsu
on lähetetty sähköiselle postituslistalle 5.2.1998 ja ilmoitustaululle
kutsu laitettiin 11.2.1998.
Sääntöjen mukaan kokous on päätösvaltainen jos se on laillisesti
koollekutsuttu.
Todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Tero Kivinen esitti tässä vaiheessaä kysymyksen kuinka moni
läsnäolijoista tietää missä IKI ry:n virallinen ilmoitustaulu on?
Koska suurin osa ei tiennyt kertoi Tero Kivinen, että ko ilmoitustaulu
on TKK:n päärakennuksessa TKO-labran käytävällä toisessa kerroksessa,
Y249B:tä vastapäätä, Otadatan ilmoitustaulun vieressä.
4§ Kokouksessa noudatettavat menettelytavat.
Sovittiin kokouksessa noustaan seisomaan ja esitellään itsensä ennen
puheenvuoroja.
Kenneth Oksanen huomattu, että kaikkien pitäisi laittaa nimensä
mahdollisimman selvästi läsnäolijalistaan, jotta ei tulisi
epäselvyyttä paikallaolijoiden nimistä, kuten aikaisemmin on tullut.
5§ Kokouksen esityslista.
Hyväksyttiin jäsenistölle lähetetty ja kalvolla esitetty esityslista
kokouksen työjärjestykseksi.
6§ Vuoden 1997 toimintakertomus, tilinpäätös, tilikertomus ja
tilintarkastajan lausunto.
Hannu Aronsson esitti vuoden 1997 toimintakertomuksen (liite 1)
ja Kenneth Oksanen tilinpäätöksen, tilikertomuksen ja
tilintarkastajien lausunnon.
7§ Tilinpäätöksen vahvistaminen.
Vahvistettiin vuoden 1997 tilinpäätös.
8§ Vuoden 1996 hallituksen vastuuvapauden myöntäminen.
Myönnettiin vuoden 1996 hallitukselle tili- ja vastuuvapaus vuoden
1997 alkuvuoden osalta.
9§ Vuoden 1997 hallituksen vastuuvapauden myöntäminen.
Myönnettiin vuoden 1997 hallitukselle tili- ja vastuuvapaus vuoden
1997 osalta.
10§ Liitymis- ja jäsenmaksun suuruudet.
Päätettiin vuoden 1998 liittymismaksun suuruudeksi 140 mk ja
jäsenmaksun suuruudeksi 0 mk.
Jäsenistöstä on tosin tullut kommentteja, että jäsenmaksua voisi
nostaa 100%:lla. Tätä ehdotusta ei kutenkaan hyväksytty.
11§ Haittamaksun suuruus
Päätettiin vuoden 1998 haittamaksun ohjeelliseksi suuruudeksi 100 mk
(aikaisemmin 50 mk). Perusteluna korotukselle oli se että lisäaliakset
kuluttavat yhdistyksen arvokkainta resurssia, eli iki-koneen
nimiavaruutta. Esim 1-kirjaimisista aliaksista on jo varattu 44%.
Rinne kommentoi, että nykyään 50 mk ei oikeastaan ole yhtään mitään ja
100 mk on sentään jo jotain. Lisäksi kukaan nyt ei varmaan ihan köyhdy
jos lisäaliaksen haluaa. Tarkoitus on estää lisäaliaksien hupikäyttö.
12§ Toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Hannu Aronsson esitteli vuoden 1998 toimintasuunnitelman (liite
2).
Toimintasuunniteman esittelyn aikana kerrottiin että nyt iki:n
jäsenrekisterin muutokset hoidetaan jo automaattisesti, jos jäsen
muistaa salasanansa ja käyttää www-lomaketta. Valitettavasti aika
monet jäsenet eivät muista salasanaansa. Pikaisen
kättennostoäänestyksen jälkeen todettiin, että alle puolet paikalla
olevista iki:n jäsenistä muisti oman ikisalasanansa. Auts.
Hannu Aronsson esitteli vuoden 1998 talousarvion (liite 3).
Jari Suosilta kysyi onko tuossa mitään mahdollisuutta tulla jotain
yllättävää esim verkkokustannuksien osalta. Hannu Aronsson totesi että
tämä budjetoitu summa on jo isompi kuin mitä tällä hetkellä maksetaan
ja tuon rahasumman pitäisi riittää.
Jari Suosilta kysyi myös koska päästään siihen että päästään
pyörittämään hommaa pelkästään koroilla. Hannu Aronsson vastasi, että
luultavasti muutaman vuoden kuluttua voidaan jo päästä siihen ja
vaikka nyt uudet liittymiset lakkaisivat kokonaan niin pystyisimme
nykyisellä varoilla pyörimään yli kymmenen vuotta ja vasta sitten
joutuisimme keräämään jäsenmaksun yhdeltä vuodelta, jolla voitaisiin
sitten pyörittää toimintaa seuraavat kymmenen vuotta.
Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin ilman muutoksia.
13§ Yhdistyksen hallituksen valinta.
Valittiin yhdistyksen hallitukseksi vuodelle 1998 Hannu Aronsson,
Tero Kivinen, Kenneth Oksanen, Tommi Oksanen, Timo Rinne, Jukka
Partanen, Heikki Suonsivu ja Lars Wirzenius.
Päätettiin, että yhdistyksellä ei tänäkään vuonna ole toimihenkilöitä.
Ylläpitotoimihenkilö oltaisiin voitu valita, mutta hommaan ei ole
löytynyt vapaaehtoista tekemään ko työtä ilman palkkaa, joten
hallituksen täytyy yrittää löytää joku jonka voisi suostutella
kyseiseen hommaan.
14§ Tilintarkastajien ja heidän varamiestensä valinta.
Valittiin vuodeksi 1998 yhdistyksen varsinaisiksi tilintarkastajiksi
Casper Lassenius ja Jukka-Pekka Iivonen sekä heidän varamiehiksi Kai
Risku ja Janne Snabb.
15§ IKI-CA toiminnan aloittaminen.
Timo Rinne alusti IKI-CA toiminnan aloittamisesta kertomalla mistä on
kyse.
Pikagallupin jälkeen todettiin että noin puolet läsnäolijoista käyttää
PGP:tä ja likimain kaikki tietävät mikä PGP on.
Lasse Sundström kysyi, että millä PGP:n versiolla tullaan
allekirjoitukset tekemään, eli PGP 5.0 vai PGP 2.6.3:lla. Rinne
totesi, että hän ainakin aikoo käyttää PGP 2.6.3, mutta asiahan on
täysin jokaisen avaimenhaltijan omassa harkinnassa.
Janne Snabb kysyi miksi ei käytettäisi uudempaa versiota, koska
allekirjoitus CA PGP avain voi olla RSA avain ja sillä voi sitten
allekirjoittaa myös uudella formaatilla olevia avaimia.
Simo Muinonen kysyi mistä tämä minimipituus 1024 tulee. Rinne vastasi,
että sitä ei ole määritelty millään tarkemmalla tutkimuksella, mutta
kun kerran yhdysvalloista saa luvan anomalla viedä 512 bittistä
avainta ulos, joten mitähän sen tarkoittaa, kun vuosi sitten sai tuoda
vain 300 jotain bittistä avainta.
Tämä 1024 on vain joku kohtuullisen turvallinen raja, ja jos
tulevaisuudessa sitä ei pidetä turvallisena niin sitten
avaimenhaltijat voivat itse päättää että se ei ole turvallinen ja
siten kieltäytyä allekirjoittamasta omasta mielestään liian lyhyitä
avaimia.
Hannu Aronsson totesi että noissa säännöissä on alussa aina mainittu
perusperiaate, eli "Avaimenhaltijat eivät allekirjoita avaimia, jotka
ovat pituudeltaan alle kullakin hetkellä yleisesti turvallisena
pidetyn minimin." ja sen perässä sitten mitä se nykyään tarkoittaa
"Avaimenhaltijat eivät allekirjoita alle 1024-bittisiä avaimia."
Tero Åvall kysyi kumpi versio kannattaa ottaa käyttöön jos nyt
aloittaa, PGP 5.0 vai PGP 2.6.3. Wirzenius vastasi, että kyllä ja
jatkoi sitten, että 5.0 versio on tullut kesällä ja se on vielä aika
uusi ja 2.6.3 on ollut pitkään käytössä mutta siitäkin on löytynyt
bugeja ihan lähiaikoina.
Tero Åvall jatkoi ja kysyi, että pitääkö avaimen olla jossain
julkisessa avainrenkaassa, ennen kuin se voidaan allekirjoittaa. Rinne
vastasi, että ihan sama miten toimitat avaimen avaimenhaltijalle,
mutta henkilöllisyyden varmistaminen tehdään henkilökohtaisesti. Eli
ei tarvitse olla avainrenkaassa vaan sen voi laittaa sähköpostitse ja
iki ei myöskään toimita ko avainta automaattisesti minnekään. Iki ei
myöskään jakele avaimia vaan avaimien jakeluun käytetään normaaleja
avaimenpaveluja.
Tero Åvall kysyi vielä lisää, että suosittaako iki, että avain pitäisi
vaihtaa säännöllisesti. Rinne totesi, että ei siitä ole ajateltu antaa
suositusta, mutta mitä pitempään avain on olemassa sitä
todennäköisempää on että se on joutunut jollekin muille. Rinne kertoi,
että hänellä itsellä on oma allekirjoitusavain, jolla hän
allekirjoittaa normaalit käytössä olevat vuosittaiset salausavaimet.
Aronsson totesi, että jos PGP:tä käyttää niin avaimet kannattaa
lähettää avainrenkaisiin, koska silloin postiohjelmat voivat hakea ko
avaimen automaattisesti.
Pekka Järveläinen kysyi, että onko se järkevää, että avaimenhaltija
valitaan taas kalenterivuodeksi, josta aiheutuu ongelmia taas vuoden
alun ja vuosikokouksen välisenä aikana.
Janne Snabb totesi, että koska allekirjoitus vaatii aina
henkilökohtaista tapaamista, niin onko tarkoitus järjestää
jonkinlaisia avaimenallekirjoitus tilaisuuksia, jossa avaimia voisi
allekirjoittaa.
Rinne vastasi, että hän tulee järjestämään säännöllisiä
tapaamismahdollisuuksia.
Jari Suosilta kysyi, että onko hallituksella mitään tietoa jäsenten
maantieteellisestä jaosta.
Rinne vastasi, että jäsenet ovat kyllä hajautuneet ympäri maata ja
kunhan toiminta lähtee käyntiin niin olisi varmaan kiva saada CA:ta
muualtakin kuin Helsingistä.
Wirzenius sanoi, että pääkaupunkiseudulla on niin paljon populaa, että
täällä on helppo saada PGP käyttäjiä kokoon. Tietysti jos
matkustusbudjetti olisi riittävän iso niin voisimme lähettää CA:ita
ympäri maata junalla.
Rinne totesi, että ei ole tarkoitus, että kaikilla maailmassa on
IKI-CA:n allekirjoittama avain, vaan sen on tarkoitus toimia
yhteyspisteenä ikin jäsenistön osalta.
Jari Suosilta ehdotti, että lisätään ohjeistoon kohta, että
avaimenhaltijat esittäisivät aina raportin vuosikokouksessa. Timo
Rinne kannatti. Lisättiin sääntöihin kohta
Päätettiin hyväksyä CA toiminnan säännöt ehdotetuilla muutoksilla.
16§ Yhdistyksen avaimenhaltijoiden valinta.
Valittiin yhdistyksen avaimenhaltijaksi numero 1 Timo Rinne.
Valittiin yhdistyksen avaimenhaltijaksi numero 2 Lars Wirzenius.
17§ Muut esille tulevat asiat.
Rinne kertoi, että hänellä on nyt pieniä paperilappuja joissa on hänen
PGP fingerprintti, eli jos joku haluaa allekirjoittaa hänen avaimensa
niin tulkoon tämän kokouksen jälkeen katsomaan papereita.
18§ Kokouksen päättäminen
Lasse Sundström päätti kokouksen kello 19:49.
Tarkastettu ja hyväksytty
ja loput numerot numeroitiin uudestaan.
Lasse Sundström Tero Kivinen
kokouksen puheenjohtaja kokouksen sihteeri
Juha Autero Pekka Järveläinen